Tietoa meistä

­

Olemme kaksi 70- luvun tuotosta, joilla on aina tuiki tavallisen pinnan alla sykkinyt hiukan erilainen näkökulma asioihin. Karkeasti sanottuna 2010 luvun alkuun menimme molemmat tahoillamme sen ihan peruskaavan johdattamana. Lapsuuden jälkeen opiskelemaan, sitten duunipaikka, perhe ja……siinä kohtaa olikin elämällä sitten jekku odottamassa ja tämä pinnan alla poreillut erilainen näkökulma riuhtaisikin meidät ihan eri suuntaan mihin oli persoonan aikomus. Yläkroppa oli menossa edelleen suoraan eteenpäin, kun jalat lähtikin yllättäen sivupolulle, mistä olikin tuleva se päätie. Olipas siinä hassua katella suu ymmyrkäisenä ihan odottamattomia maisemia, mutta jotain tuttua niissä kuitenkin oli.
Näin kävi meillä molemmilla tahoillamme ja toisistamme tietämättä. Siinä kävikin sitten niin, että nämä kaksi mukamas sivupolkua kohtasikin toisensa hiukan omituisessa paikassa, mutta täysin oikeassa ajassa.

 

Olemme kouluttautuneet yli kymmenen vuotta Esko Jalkasen ja Tiina Lindholmin opein saamaan tietoa Luonnonmuistista, Akaasiasta. Näiden tietojen perusteella opimme tunnistamaan ihmisiä vaivaavia näkymättömän puolen rasitteita ja mikä hienointa, poistamaan ne. Valtaosa näistä ihmisiä rasittavista tekijöistä ovat perintöä menneiden elämien pölhöilyistä, mutta niin ne vaan seuraavat ihmistä elämien läpi seuraaviin, kunnes tilit ovat tasan, kunkin asian kohdalla. Kaipa ihmistä voikin kuvailla menneiden elämiensä kuvaksi.

 

Ymmärrämme, että olemme tekemisissä hyvin herkän ja moraalisesti ehdottoman asian kanssa. Kun tällaisesta toiminnasta sitten muodostuu elinkeino ja raha tulee mukaan kuvioon, se voi saada aikaan epäilyksiä. Niin se ainakin meille teki, mutta ne piti vain käsitellä. Niin se vain on, että meidän jokaisen pitää hoitaa laskunsa ja syödäkin olisi välillä ihan kiva.
Nyt aika on kypsä tehdä unelmistamme totta auttamalla muita. Lyhykäisyydessään näin syntyi Elävien Maassa- auttamispalvelu.

 

Nöyryyttä ja syvää kunnioitusta luontoa (ja ihmistä sen osana) kohtaan tuntien, pyrimme tuomaan rakkaalle Maapallollemme ja sen asukkaille niin paljon kaikkea hyvää kuin pystymme.

 

Outi ja Jiri,
Elävien Maassa- auttajat

 

Esko Jalkanen - Luonnonvoimat Yhdistyksen työtä kunioittaen

­

gallery/auttajat